Yhdistyksen tarkoitus on edistää vesien ja luonnon hoitamista ja kehittämistä virkistys-, kalastus- ja lintuvesinä
Sääksmäki on vesien ympäröimä vanha alue. Vanajaveden kunto paranee koko ajan, mutta vaatii edelleen uusia toimia kehityksen vauhdittamiseksi.
YHDISTYKSEN TAVOITE
Tarkoituksena on jakaa tietoa vesien hoidosta, toteuttaa kehittämishankkeita, hakea rahoitusta hankkeille sekä neuvoa alueensa toimijoita hankkeiden toteutuksessa ja rahoitushaussa
Yhdistyksen toimialueena on koko vanha Sääksmäen alue. Tarkoitus on saada aikaan toimintaa kaikilla kolmella alueella, Kirkonpuolella Ritvalassa, Vedentakana ja Saarioispuolella
Liity jäseneksi
Vesien hoito on meidän kaikkien asia ja mukaan tarvita mm. ranta-asukkaita, mökkiläisiä, vapaa-ajan kalastajia, lintuihmisiä ja muita vesien ja luonnon hoitamisesta kiinnostuneita.
Täytä tietosi yhteydenottolomakkeelle
Voit ehdottaa toimenpiteitä omalla alueellasi tai kertoa sopivista yhdistyksistä, joiden kanssa vesiensuojelua voitaisiin tehdä yhdessä. Laita sähköpostia puheenjohtaja pekka.kansanen (at) pp.inet.fi tai heikki.santti (at) saunalahti.fi
Pyydä myös naapureita, ystäviäsi ja muita sopivai henkilöitä liittymään yhdistykseen.
JÄSENMAKSU ON VAIN 10 EUROA VUODESSA!
Ranta-asukkaan opas
Sääksmäen vesienhoitoyhdistys on teettänyt Sääksmäen vedet ranta-asukkaan oppaan ja hankkinut veneeseen asennettavan vesikasvien niittokoneen ja siihen liitettävän keruuharavan. Molempiin hankkeisiin olemme saaneet EU:n maaseuturahoitusta Leader Pirkan Helmestä. Oppaaseen on yllä linkki digiversioon.

Sääksmäen vesienhoitoyhdistyksen tämänvuotinen toinen käynnistyshanke eli vesikasvillisuuden liiallisen kasvun hillintä veneeseen asennettavan leikkuukoneen avulla on saatu hyvään alkuun. Tämän teki mahdolliseksi Euroopan unionin maaseuturahoituksen saaminen Pirkan Helmen Leader-ryhmältä veneeseen asennettavan kaislanniittokoneen ja leikkuujätteen keruuharavan hankintaan. Osarahoitusta saatiin myös mm. Sääksmäen manttaalikuntasäätiöltä ja Vanajavesisäätiöltä. Suurkiitos kaikille rahoittajille.
Heinäkuun lopun ja elokuun alun välisenä aikana toteutettiin laitteiston käytännön esittelyt Vanajavedellä Rantoolla 31.7. ja Uittamolla 7.8. sekä Hiittiön uimarannalla 8.8. Ranta-asukkaiden kinnostus oli kiitettävää. Käytännön niittoihin päästään käytännössä vasta ensi kesänä, koska ilmoitus kustakin hankkeesta on tehtävä Pirkanmaan ELY-keskukseen 30 vrk ennen töiden aloittamista. ELY antaa lisäksi tästä päätöksen, jossa erityistä huomiota kiinnitetään mm. vesialueen omistajan lupaan, leikatun kasvimassan poistoon vesistöstä ja loppusijoitukseen esim. kompostiin. Jos komposti ei sijaitse omalla maalla, on tietysti saatava siihen maanomistajan lupa